Koulu, valtio ja tasavertaisuus Ruottissa

Taustaraportti: hajauttamisen historiallinen aikajana, nykynen vastuunjako ja rahoitus, seuraukset laadule ja tasa-arvolle sekä ehotus uuesta valtion koulusta, jossa osia korkeamasta koulutuksesta palautethaan valikoivasti.

vastuullinen älykkyys politiikassa

Koulu, valtio ja tasavertaisuus Ruottissa

Tiivistelmä pääasioista

Ruottin koulujärjestelmän hajauttaminen ei tapahtunu yhessä vaiheessa, vaan 1980-luvun lopulta ja 1990-luvun alusta lähtien toteutetun reformiketjun kautta: valtion sääntelemät opettajanvirat purethiin, kunnat saathiin kokonaisvastuun toiminnasta ja työnantajuuvesta, valtionapuja muutethiin, tavote- ja tulosohjaus korvasi osan entisestä sääntöohjauksesta, ja vaphaa kouluvalinta yhistethiin ittenäisten koulujen julkisheen rahoitukseen. Korkeamassa koulutuksessa hajauttaminen sai toisen muovon: ei kunnallistamista, vaan lissää institutionaalista ittemääräämistä, eriliikaisesti vuojen 1992/93 ”vaphaus laatua varten” -reformin, Chalmersin ja Högskolan i Jönköpingin säätiöittämisen sekä vuojen 2010/2011 autonomiareformin kautta. Koulusta tuli siis enämpi kunnallinen ja markkinaohjattu; korkeakoulu jäi pääosin valtiolliseksi, mutta sai enämpi ittehallintoa.

Politiikan tärkeimmät perustelut olit paikallinen ittehallinto, kansalaisten lähheisyys, tehokhaampi resurssien käyttö, ammattilaisten suurempi toimintavaphaus ja lisääntyny valinnanvaphaus. Ajan myötä ruottalaiset selvitykset, Skolverket, OECD ja useat tutkimukset oon osottanheet, ette reformit kans sattuivat samhaan aikhaan ko koulujen väliset erot kasvoit eli myötävaikuttivat niitten kasvuhuun, koulusegregasuuni lissäintyi, sosioekonomisen taustan merkitys kasvoi ja ohjauksen sekä seurannan laatu oli epävarmaa. Samala tutkimustilanne ei ole yksiselitteinen: jotku tutkimukset löytävät ittenäisten koulujen laajenemisesta myönteisiä eli pieniä keskimääräsiä vaikutuksia, ko taas toiset näyttävät lissääntynyttä lajittelua, anteliaampaa arvostelua ja kielteisiä vaikutuksia tietyile oppilasryhmile eli koulutusvalinnoile.

Tärkein analyyttinen johtopäätös oon, ettei kysymystä piä yleisesti muotoilla ”keskittäminen eli hajauttaminen”. Paikallinen autonomia toimii parhaiten silloin, ko sitä ympäröi vahva, osaava ja hyväksytty kansalinen kapasiteetti: selvät yhteiset säännöt, vakkaa rahoitus, tasavertaiset oppilhaaksioton ja arvioinnin järjestelmät, ammatillisen osaamisen turvaaminen ja avoin seuranta. Siinä missä tämmöset vastapainot oon heikot, hajauttaminen ja kouluvalinta pyrkivät vahvistamhaan päämiesten, koulujen ja oppilasryhmiin välisiä eroja.

Raportin pääehotus oon sen tähden uusi valtion koulu julkisesti rahoitetulle esikoululuokasta lukioon ulottuvalle koululle ja mukautetuille koulumuovoile. Siinä valtio ottaa takasin työnantajavastuun, päämieheyven, kansalisen oppilhaaksioton ja suurimman osan rahoituksesta. Kunnat säilyttävät vastuun tiloista, kouluruuasta, oppilaskyyistä sekä yhteistyöstä sosiaalipalvelun ja vaphaa-ajantoiminnan kans. Ittenäiset koulut pittää pitemmän päälle joko muuttaa voittoa jakamattomiksi, valtion sopimuksela toimiviksi profiilikouluiksi tahi vaiheittain poistaa julkisesti rahoitetusta ydintoiminnasta. Korkeamassa koulutuksessa valtion ei piä keskittää takasin koko sektoria, vaan opettajankoulutus, erityispedagogiset koulutukset, rehtorinkoulutus ja käytäntöä likelä oleva ammattiväen turvaaminen pittää valikoivasti palauttaa selvemphään kansalisheen palvelulogiikhaan.

Lähtökohta ja käsitheet

Ruottin koulutuspolitiikassa hajauttaminen meinaa eri asioita järjestelmän eri osissa. Koulussa se tarkottaa ennen kaikkea toiminnan, työnantajaroolin ja resurssipäätösten siirtämistä valtiolta kunnile yhistettynä tavote- ja tulosohjaukseen sekä myöhempiin markkinapiirtheisiin kouluvalinnan ja ittenäisten koulujen kautta. Korkeamassa koulutuksessa hajauttaminen tarkottaa sen sijhaan sitä, ette oppilaitokset päättävät valtion raamissa itte organisaasuuni, koulutustarjonan, sisäisen resurssijaon, sisänoton määrät ja tutkimuksen suunnan. Sen tähden oon harhaanjohtavaa puhhuut yliopistojärjestelmän ”palauttamisesta” valtiolle, jos tarkotethaan omistusmuotoa.

Oon kans tärkeätä erottaa järjestelmävastuu, päämieheys, työnantajuus ja ammatillinen autonomia toisistansa. Nykysessä koulussa valtiola oon järjestelmävastuu lain, opetussuunnitelman, viranomaisten ja valvonan kautta; kunta eli yksityinen päämies kantaa päämiesvastuun; rehtori vastaa pedagogisesta johtamisesta; opettajiitten ammatillinen autonomia sisältyy tähän monitasosheen järjestelmhään.

Raportti seuraa sen tähden valikoivan takaisinkeskittämisen periaatetta:

semmoset asiat, jokka vaativat kansalista tasavertaisuutta, suurta mittakaavaa, pitkäjänteistä osaamisen turvaamista ja hyväksyttyä vastuun vaatimisesta, pittää siirtää lähemmäksi valtiota
semmosia asioita, jokka vaativat akateemista vaphautta, paikallista suhdetta oppilhaisiin ja perheissiin tahi ammattia likelä olevaa harkintaa, ei piä yksityiskohtasesti ohjata keskuksesta

Hajauttamisen historiallinen aikajana

Ruotti siirtyi lyhyessä ajassa verrattain keskitetystä koulujärjestelmästä järjestelmhään, jossa ohjaus muuttui sekä paikallisemaksi ette riippuvaisemmaksi markkinoista. Korkeakoulussa muutos tapahtui asteittaisemmin: ensistä toiminta laajeni suurile joukoile ja sektori yhtenäistyi, sitten institutionaalinen vaphaus lissäintyi ja myöhemmin yliopistojen johto vahvistui.

1977 – Korkeakoulureformi: korkeakoulusektoria laajenethiin ja järjestethiin kansalisesti. Perustelu: laajempi pääsy koulutukseen ja yhtenäisempi sektori.
1989 – Prop. 1989/90:41: valtion säätely opettajain ja koulujohtajitten viroista purethiin. Perustelu: kunnan työnantajavastuu ja suurempi päätösvalta henkilökunnasta.
1990 – Prop. 1990/91:18: valtio asettaa tavotheet ja raamit, kunnat vastaavat toteuttamisesta; vanhat valtion kouluelimet purethiin. Perustelu: selvempi vastuu ja vähemän yksityiskohtasta ohjausta.
1992 – Prop. 1991/92:95: ittenäiset koulut saathiin tasavertasemmat ehot. Perustelu: valinnanvaphaus ja useampia vaihtoehtoja.
1993 – Prop. 1992/93:230: valinnanvaphausreformia laajenethiin.
1992/93 – Prop. 1992/93:1 ja korkeakoululaki 1992:1434: koulutustarjonan ja sisäsen organisaasuunin vaphaus lissäintyi valtion raamissa (”vaphaus laatua varten”).
1993 – Chalmers ja Högskolan i Jönköping siirrethiin säätiömuothuun.
2010/2011 – Prop. 2009/10:149: korkeakoulun sisästä organisaasuunia ja opettajain palkkaamista vaphautethiin laajasti sääntelystä.
2020–2022 – Dir. 2020:140 ja SOU 2022:53: valtio selvittää valtion päämieheyttä eli vahvistettua valtion vastuuta koulusta.

Tärkeä huomio oon, ette hajauttaminen sattui samhaan aikhaan ko syvä talouskriisi 1990-luvun alussa. OECD:n Ruottia koskeva katsaus painottaa, ettei reformien yleinen suunta välttämättä olis alentanu tuloksia, mutta puutheet suunnittelussa ja toteuttamisessa yhesä laman kans myötävaikuttivat luultavasti heikomphiin tulokshiin. Toteuttaminen saattaa olla yhtä ratkasevaa ko periaatepäätös.

Nykynen vastuunjako ja rahoitus

Valtiopäivät ja hallitus päättävät koululain, asetusten ja opetussuunnitelmiin kautta, mitä oppilhainen pittää oppia. Kunta oon kunnallisten koulujen päämies, ko taas johtokunta oon ittenäisten koulujen päämies. Päämies vastaa resursseista, laatutyöstä ja sääntöjen seuraamisesta; rehtori johtaa pedagogista työtä. Samala valtion viranomaiset vastaavat normien laatimisesta, valvonasta, erityispedagogisesta tuesta, tutkimuksesta ja tietyistä erityisistä koulumuovoista.

Ittenäiset koulut toimivat julkisesti rahoitetussa järjestelmässä, mutta niitten perustaminen vaatii Skolinspektionenin luvan. Lukuvuonna 2025/26 peruskoulun kouluyksiköistä 17 prosentila oli yksityinen päämies, ja reilut 179 000 peruskoulun oppilasta kävi ittenäistä koulua; näistä oppilhaista 74 prosenttia kävi koulua, jonka päämies oli osakeyhtiö.

Koulu oon vieläki pääosin julkisesti rahoitettu, mutta rahoitus kulkee monen porthaan kautta. Kunnat kantavat pääosan kustannuksista kunnallisveron kautta, ko taas valtio täydentää rahoitusta yleisillä ja kohistetuilla valtionavuilla. Skolverketin analyysi tietojen kehityksen vahvistamisseen tarkotetusta valtionavusta näyttää, ette valtio jakkaa jossaki määrin enämpi varoja päämiehile, joila oon suuremmat tarpheet, mutta tarpheisiin sovittaminen useasti heikkenee, ko päämiehet jakavat varat etheenpäin kouluille. Tämä oon keskeinen perustelu valtion rahoitusvallan lissäämiselle.

Peruskoulun kunnile koitunheet kokonaiskustannukset olit 2023 noin 152 miljardia kruunua. Koko koululaitoksen, johon sisältyvät esikoulu, vaphaa-ajankoti, koulu ja kunnallinen aikuskoulutus, kustannukset olit 2024 yhthensä 368,3 miljardia kruunua; peruskoulun osuus oli lähes 160 miljardia ja esikoulun vajaat 94,4 miljardia. Palauttamisessa valtiolle ei sen tähden ole ensi sijassa kysymys uuven rahan löytämisestä, vaan jo olemassa olevien hyvin suurten julkisten rahavirtojen siirtämisestä ja muuttamisesta.

Korkeamassa koulutuksessa valtiopäivillä ja hallituksella oon kokonaisvastuu, mutta UKÄ kuvaa oppilaitoksia suurelta osin autonomisiksi. 2024 valtion suorat määrärahat perustason ja ylemmän tason koulutukseen olit 31,2 miljardia kruunua. 2025 tutkimustulot olit yhthensä 56,8 miljardia kruunua, mistä 23,8 miljardia oli valtion suoria määrärahoja.

Seuraukset laadule ja tasa-arvolle

Järjestelmätasola Ruottin keskimääräset tulokset oon vieläki kansainvälisesti verrattain hyvät, mutta tasavertaisuus oon heikentyny. PISA 2022:ssa ruottalaiset oppilhaat olit OECD:n keskiarvon yläpuolela matematiikassa, lukemisessa ja luonnontietheissä, mutta tulokset laskit vuojen 2018 jälkhiin, sosioekonomisen taustan merkitys oon kasvanu ja maahanmuuttajataustasten sekä muitten oppilaitten väliset erot kuuluvat OECD:n suurimpiin.

Skolverketin raportti tasavertaisuuesta peruskoulun lopussa näyttää, ette koulutulosten erot ja koulusegregasuuni oon vakkaantunheet – mutta korkeamalle tasole ko kakskymmentä vuotta sitten. Viranomaisen arvion mukhaan kasvu johtuu sekä asuinalueitten segregaasuunista ette kouluvalinnasta. Kouluvalinta ei toimi tyhjässä, vaan vahvistaa eli kanavoi jo olemassa olevia eroja.

Tutkimus antaa vivahtehikkaamman kuvan ko debatti. Böhlmark ja Lindahl löytävät kasvavasta ittenäisten koulujen sektorista myönteisiä keskimääräsiä vaikutuksia tiettyihin koulutustulokshiin, ko taas Holmlund, Böhlmark ja Lindahl näyttävät, ette vuojen 1992 jälkhiin lissääntyny valinnanvaphaus liittyy lissääntynheeseen koulusegregasuuniin silloinki, ko asuinalueitten segregasuuni otethaan huomioon. Johtopäätös oon, ette reformi oon parantanu joitaki tuloksia, mutta sillä oon samala ollu selvät lajittelukustannukset.

Lukiotasola tutkimustilanne oon kriittisempi. Tyrefors ja Vlachos toteavat, ette ittenäisten lukioitten oppilhaat pärjäävät keskimäärin 0,06 standardipoikkeamaa heikommin ulkopuolisesti tarkistetuissa kokheissa, ko taas sisäset arvioinnit oon 0,14 standardipoikkeamaa anteliaampia. IFAU:n raportti vuodelta 2025 näyttää, ette suurempi altistuminen ittenäisile kouluille liittyy suuremphaan toennäkösyytheen valita ammattiohjelma, pienemphään toennäkösyytheen valita luonnontietheellinen ohjelma sekä mahollissiin pitkäaikasiin kielteissiin vaikutukshiin STEM-suuntauksessa ja työllisyyessä 30 vuojen iässä.

Kansainvälisesti kuva oon samalla laila sekava. Hajauttaminen oon paljon kapasiteettia vaativa työkalu: se saattaa olla tuottava järjestelmissä, joissa oon vahva ammattikunta, avoin seuranta ja hyväksytty vastuuketju, mutta riskialtis siellä, missä nämät ehot jakkaantuvat epätasasesti. Kysymys ei sen tähden ole niinkhään ”pittääkö valtion ohjata enämpi?” vaan ”mitkä tehtävät valtion pittää kantaa, ette paikallinen taso ylipäänsä saattaa toimia tasavertasesti?”.

Korkeamman koulutuksen erityinen logiikka

Ruottissa oon jo pääosin valtiollinen yliopistojärjestelmä. Keskeinen ongelma ei sen tähden ole omistus, vaan se, miten autonomia, laatu, alueellinen saavutettavuus ja ammattiväen turvaaminen tasapainotethaan. Autonomiareformia koskeva tutkimus näyttää, ette se oon vahvistanu linjaohjausta ja heikentäny kollegiaalisia elimiä – tapahtunu oon ”kollegiaalisuuven purkaminen”. Varomaton takaisinkeskittäminen saattais ratkasta väärän ongelman.

Johtopäätös oon, ette ”osien palauttaminen korkeamasta koulutuksesta valtion palveluksheen” pittää tulkita tehtävien kautta: opettajankoulutuksen, erityisopettaja- ja erityispedagogikoulutuksen, koulujohtajankoulutuksen, VFU-infrastruktuurin ja käytäntöä likelä olevan koulututkimuksen pittää saaha selvempi kansalinen palvelulogiikka, sillä juuri nämät osat kannattavat koulun tasavertaisuutta ja osaamisen turvaamista.

Tulkkaavat äänet

Seuraavat oon lähteissiin perustuvia tulkintoja, eikä väitheitä siitä, ette Jan Stenbeck, Olof Palme eli Ellen Key olisivat todella ottanheet kantaa tämän päivän institutionaalisheen malliin.

Jan Stenbeck

Stenbeck yhiste oli julkisten monopolien haastamisheen tekniikan, kilpailun ja uusien liiketoimintamallien kautta. Kohtuulinen tulkinta oon, ette hän olis puolustanu kilpailua, toimijoitten moninaisuutta, digitaalista avoimuutta ja suoritusohjausta – mutta olis kans vaatinu tiukempaa tietojen avoimuutta, yksinkertasempia sääntöjä ja selvempiä seuraamuksia huonoile toimijoile ko nykynen järjestelmä tarjoaa.

Olof Palme

Palme palasi kouluun demokraattisena laitoksena ja koulutukseen todellisen – ei vain muodollisen – tasa-arvon kysymyksenä. Jos kunnallistaminen ja koulumarkkinat heikentävät tasavertaisuutta, hän olis luultavasti kannattanu vahvempaa valtion vastuuta, mutta keskittäminen olis ollu hänelle hyväksyttävää vain, jos se vahvisti tasa-arvoa, osallistumista ja sosiaalista liikkuvuutta.

Ellen Key

Key kritiseeras kovvaa, standardisoitua koulua ja asetti lapsen pedagogiikan keskipistheeksi. Hän olis luultavasti kritiseeranu sekä markkinaohjattua koulua, joka kohtelee oppilhaita asiakasvirtoina, ette valtion mallia, joka supistaa opetuksen standardisoituksi suoritukseksi. Hänen äänensä puhhuu valtion takaaman tasavertaisuuen puolesta ilman sielutonta yhenmukasuutta.

Ehotus uuesta valtion koulusta

Nykynen tila ei riitä rakenteellisten ongelmiin korjaamisheen. Pelkästhään vahvistettu valtion vastuu ilman päämiehen vaihtoa jättää jäljelle perusongelman: laatu, osaamisen turvaaminen ja resurssit suodattuvat kovin erilaisten ja eri kapasiteetin omaavien päämiesten kautta. Kestävin ratkasu oon koulun valtiollinen ydinrakenne yhistettynä korkeamman koulutuksen valikoivaan takaisinohjaukseen.

Tavotheet

tasavertanen laatu – vertailukelposet vähimmäisehot opettajatiheyvessä, oppimateriaaleissa, oppilasterveyvessä, erityispedagogiikassa ja koulun johtamisessa
selvä vastuu – valtio tullee suohraan vastuuliseksi julkisesti rahoitetusta ydintoiminnasta
ammatillinen vakkaus – yhtenäinen palkka- ja urarakenne opettajile ja rehtoriile
täysi saavutettavuus – kaikile sopiva suunnittelu ja yksilökohtanen tuki

Ohjaus

Valtio tullee 1 heinäkuuta 2028 lähtien päämieheksi ja työnantajaksi kaikile julkisesti rahoitetuille esikoululuokile, peruskouluille, mukautetuille peruskouluille, erityiskouluille, saamelaiskouluille ja lukioille, joita julkiset päämiehet nykysin ylläpitävät. Organisaasuunin pittää koostua uuesta viranomaisesta – Statens skolmyndighet – jolla oon alueelliset koulupiirit. Rehtori pysyy pedagogisena johtajana, mutta rehtorit ja opettajat siirtyvät valtion palveluksheen. Kunnat säilyttävät vastuun tiloista, kouluruuasta, oppilaskyyistä sekä vaphaa-ajan ja sosiaalitoimen yhteensovittamisesta lailla säänneltyin palvelusopimuksin.

Ittenäisten koulujen pittää seittemän vuojen siirtymäkaueen aikana siirtyä joko valtion profiilikouluiksi, jokka ei jaa voittoa ja joita koskevat samat oppilhaaksioton ja avoimuuen säännöt ko muitaki julkisesti rahoitettuja kouluja, tahi kokonhansa yksityisesti rahoitetuksi toiminnaksi koulurahajärjestelmän ulkopuolele.

Rahoitus

kansalinen perusmääräraha oppilasta kohti opetukseen, oppilasterveytheen, koulun johtamisheen ja oppimateriaaleihin
tasottava painotettu lisä, joka perustuu sosioekonomissiin mittareihin, kieliprofiiliin, harvan asutuksen kustannukshiin ja dokumenteerattuihin tukitarpheisiin
pieni määrä strateegisia kehittämisvaroja STEM-aineissiin, ammattikoulutukseen, kulttuurhiin, kielhiin ja erityispedagogiikhaan

Henkilöstöpolitiikka

Ko opettajat siirtyvät valtion palveluksheen, valtio saattaa rakentaa yhtenäisen palkka- ja urarakentheen, taata kansalisen osaamisen kehittämisen ja ohjata vahvistuksia sinne, missä rekryteerausongelmat oon suurimmat: kansalinen palkkalattia, rekryteerauslisä harvaan asutuille seuvuille ja vaikeassa asemassa oleville kouluille, vahva ammattiohjelma ja selvä uraporras.

Opetussuunnitelma ja arviointi

Opetussuunnitelma pysyy kansalisena, mutta semmosta yksityiskohtasta ohjausta, joka ei ole nostanu laatua, pittää vähentää. Arvioinnista tullee oikeusturvallisempi kansalisten kokheitten ulkopuolisela kohtuullistamisella, useampiin aineissiin ulottuvalla pistokokheisiin perustuvalla ulkopuolisella tarkistamisella ja kansalisela tietovarastolla, jonka avulla verrathaan kokheitten ja arvosannoin välistä suhdetta ajan myötä ja koulujen välilä.

Saavutettavuus näkövammaisile ja lukihäiriöisile

Järjestelhmään pittää sisältyä kansalinen saavutettavuusvaatimus kaikile julkisesti rahoitetuille oppimateriaaleille, saavutettavien oppimistyökalujen keskitetty lisensieeraus, taattu pääsy pistekirjotukseen ja kosketeltaviin resursseihin sekä pakolinen täyennyskoulutus koulujohtajile ja opettajile näön heikkenemisestä, luku- ja kirjotusvaikeuksista sekä avustavasta tekniikasta.

Korkeamman koulutuksen valikoiva palauttaminen

Valtion ammattiväen turvaamisen linjhaan pittää kuulua opettajankoulutus, erityisopettaja- ja erityispedagogikoulutus, rehtorinkoulutus, koulukirjasto- ja oppimateriaaliosaaminen sekä käytäntöä likelä oleva koulututkimus – rahoitettuna monivuotisilla kansalisilla toimeksiannoilla, suuremmilla perusresursseilla, selvillä laatuvaatimuksilla ja yhteyvelä valtion harjottelukouluihin.

Toteuttamissuunnitelma

Valmistelu 2027–2028: uusi päämieslaki, uusi viranomaisrakenne ja siirtymäsäännökset; henkilökunnan, sopimusten, tietojen, tilojen ja eläkeasioitten kartotus; kansaliset ammattitoimeksiannot oppilaitoksile.
Haltuunotto 2028–2029: valtio ottaa työnantajuuen opettajista, rehtoriista ja oppilasterveyven ydinammateista; alueelliset koulupiirit perustethaan.
Järjestelmän muuttaminen 2029–2031: uusi rahoitusmalli, kansalinen oppilhaaksiotto- ja sijottamisjärjestelmä tasottavilla säännöillä, arvosannoin ja kokheitten laajennettu ulkopuolinen kohtuullistaminen.
Vakkaannuttaminen 2031–2033: opettajain saatavuuven, oppilastulosten, segregaasuunin ja saavutettavuuven arviointi.

Kustannusarvio ja oletukset

Laskelma oon oma politiikka-arvio, ei viralinen budjetti. Reformin arvioithaan vaativan kuuen vuojen aikana noin 8–12 miljardia kruunua kertakustannuksia henkilöstöhallinon siirtoon, tieto- ja IT-järjestelmiin, kansalisheen oppilhaaksiottoalusthaan, sopimusten yhtenäistämisheen, saavutettaviin oppimateriaaleihin ja muutostukheen. Tämän lisäksi tullee pysyvä noin 4–7 miljardin kruunun nettokustannus vuojessa ensimäisen kymmenen vuojen aikana. Reformi oon kallis, mutta hallittavissa suhteessa nykyssiin koulutuksen kokonaismenoihin.

Riskit ja niitten hallinta

Valtio ottaa vastuun ilman riittävää alueellista ja ammatillista kapasiteettia – ratkasu oon alueelliset valtion koulupiirit, joila oon todellinen toimivalta, ei yksi ainoa superviranomainen Tukholmassa.
Paljon tukea tarvitsevien oppilaitten ympärilä oleva yhteistyö katkeaa – sen tähden tilat, oppilaskyyit ja sosiaalinen yhteensovittaminen pittää jättää kunta- ja aluetason lähheisyytheen valtion sääntelemillä sopimuksilla.
Takaisinkeskittäminen vahingoittaa akateemista vaphautta – korkeakoulun palauttaminen pittää rajottaa ammattiväen turvaamisheen, alueellisheen läsnäolhoon ja perusresurssiin.

Loppuarvio: Ruottin pittää palauttaa koulu valtiolle, koska koulu oon tasavertaisuuen laitos, jossa vastuu oon nykysin liian hajala. Ruottin ei sitä vastoin piä palauttaa koko korkeakoulua, koska se oon jo pääosin valtiollinen. Käytännössä kestävä tie oon valtion koulu, kunnallinen palveluyhteys ja valikoivasti kansalisesti ohjattu ammattikorkeakoulu.